11. lokakuuta 2010

Mitä verkossa olevia työvälineitä tarvitaan opinnäytetyön ohjaukseen?

Olen viikonloppuna miettinyt vapaasti verkosta saatavia apuvälineitä opinnäytetyön ohjaukseen. Ensimmäisinä mieleeni tulivat Facebook; Twitter; Google Dokumentitgrouply tai jokin muu yhteisön luomiseen sopiva työväline; wisemapping; Qaiku ja tietysti Skype. Massidea.org palvelu on myös yksi mahdollisuus. Lisätkääpä kommentteina niitä palveluja, joita olette kokeilleet!

6. lokakuuta 2010

Opinnäytetyöt verkkoon - Theseus tehokäyttöön

Satakunnan ammattikorkeakoulun johtoryhmä on tehnyt päätöksen, jonka mukaan vuoden 2011 alusta opiskelijat toimittavat opinnäytetyönsä kirjastoon pääasiassa sähköisesti. Tämä tarkoittaa myös sitä, että opiskelijat alkavat tallentaa opinnäytetyönsä itse Theseukseen. Itse tallentaminen ei ole vaikeaa, mutta monelle on vaikeaa tehdä tarvittava pdf-tiedosto. Tämän takia marras- ja joulukuussa (myöhemmin tarkentuvan aikataulun mukaisesti) tullaan kampuksittain järjestämään opinnäytetyön ohjaajille koulutusta Theseus-tallenuksesta ja pdf-tiedoston tekemisestä. Tarkempi aikataulu lähempänä, kunhan ohjeistukset valmistuvat. Mikäli haluat kuitenkin varata kampuksellesi sopivan ajan jo nyt, voit lähettää sähköpostia .